Sähköala nousi yhteishaussa ennätyssuosituksi

Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto houkutteli kevään yhteishaussa 3 969 ensisijaista hakijaa. Määrä on suurempi, kuin kertaakaan aiemmin vuonna 2014 alkaneen tilastointijakson aikana.

Sähkö- ja automaatioalan syksyllä alkaviin perusopintoihin oli tarjolla yhteensä 2 456 aloituspaikkaa. Paikkoja haki yhteensä 10 818 hakijaa, kun mukaan lasketaan myös ei-ensisijaiset hakijat. Myös tämä luku on tilastohistorian suurin.

Myös Yleisradio pani merkille sähköalan suosion kasvun. Ylen haastatteleman Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n koulutusasiantuntija Mauri Moilasen mukaan erityisesti hyvä työllisyys ja palkka houkuttelevat nuoria alalle. Myös sähköautot, uudet tekniikat ja vihreä siirtymä ylipäätään kiinnostavat nuoria.

– Hakijavyöry näkyy myös siinä, että opiskelijat ovat motivoituneita. Yli 90 prosenttia valmistuneista työllistyy heti koulun jälkeen, Moilanen kertoo Ylen haastattelussa.

Sähköalan suosion varjopuolena on se, etteivät läheskään kaikki nuoret pääse opiskelemaan haluamalleen alalle. Ala pelkää myös työvoimapulaa. Vihreä siirtymä edellyttää yhteiskunnan sähköistymistä, joten esimerkiksi aurinkopaneelien ja lämpöpumppujen asennuksiin tarvitaan jatkuvasti lisää osaavia käsiä. Moilasen mukaan alan opiskelupaikkojen määrää tulisikin nostaa ainakin tuhannella.